Pihlaja
R&B:n ja popin tyylilajeja taidokkaasti ja persoonallisesti yhdistelevä laulaja-lauluntekijä Pihlaja pureutuu sanoituksillaan elettyyn elämään, paikoin vaikeitakin aiheita peilaten. Pihlaja ensimmäiset albumit Kirjoitettu tähtiin (2020) sekä Paha Barbi (2022), ovat molemmat sekä ylittäneet kultarajan että saaneet Emma-ehdokkuuden. Albumit käsittelevät artistille tyypilliseen tapaan erilaisia ihmissuhteita, sukupuolirooleja ja naiseutta. Artisti tunnetaan myös vuonna 2022 yhdessä Ettan kanssa julkaistusta – suureen suosion saaneesta Ei bändäreit -EP:stä, jonka kappale Bändäri nousi suoraan listojen kärkeen.
Pihlaja julkaisi viime tammikuussa kolmannen albuminsa nimeltään Modernin naisen modernit ongelmat, joka jatkaa tutkimusmatkaa naiseuteen nykyajan yhteiskunnassa. Levy sisältää muun muassa kultaa striimanneet singlet Delulu ja Mama sano sekä Spotifyn Top 20 -listalle nousseen singlen Encore. ”Albumi on läpileikkaus modernin naisen elämästä tässä yhteiskunnassa, jossa on välillä vaikea navigoida hitaasti muuttuvien rakenteiden ja nopeasti muuttuvien suhdekuvioiden välissä”, Pihlaja kuvailee. Albumin johdosta artisti suuntasi alkuvuodesta uransa näyttävimmälle kiertueelle, joka piti sisällään levyjulkkarit muun muassa Tavastialla. Erityisesti kiertueen tuotantoon panostettiin, tarjoten yleisölle vaikuttavan ja hiotun kokonaisuuden.
Intohimoisesti musiikintekoon sekä esiintymiseen suhtautuvan Pihlajan tuotannossa yhdistyvät kauniit melodiat ja tummat soundit, jotka tekevät artistista tunnistettavan. Pihlajan keikoilla koetaan tunteiden kirjo kun energisyys ja itsevarmuus huokuvat niin artistista kuin lavalla esiintyvistä alan parhaista tanssijoista!
Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi
Levy-yhtiö: Sony Music
Keikat
19.04.2025
Viking XPRS, Helsinki
30.04.2025
Ylöjärven Klubi, Ylöjärvi
06.06. - 08.06.2025
Soundfest, Lahti
07.06.2025
Masafest, Kouvola
20.06.2025
RMJ, Rauma
21.06.2025
Himos Juhannus, Jämsä
19.07.2025
Karjurock, Uusikaupunki
25.07.2025
DBTL, Turku
25.07. - 26.07.2025
Spacefest, Seinäjoki
08.08. - 09.08.2025
Aura Fest, Turku
09.08.2025
Allas Live, Helsinki
15.08.2025
Tapiola Festivaali, Espoo
22.08.2025
Sunset Festival, Rauma
Tee keikkapyyntö
Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!