El Migu
El Migu on uudenlaista reggaetonsoundia Suomen musiikkimarkkinoille tuova artisti. Monopoli Musicille kiinnitetyn artistin kuubalais-bolivialaiset juuret kuuluvat vahvasti tuotannoissa, joissa latinoenergia sulautuu suomen kieleen ennenkuulumattomalla tyylillä.
Suomessa reggaeton mielletään usein kesä- ja bilemusiikiksi, joten artisti haluaa tuoda esiin sitä, kuinka mukana voi olla syvällisempikin sanoma. El Migun tunnetuin vuonna 2022 julkaistu single Erilainen, sai viraalin nosteen TikTokissa jo ennen kappaleen julkaisua ja saavutti lyhyessä ajassa suuren määrän striimejä. Tänä päivänä kappale on striimannut Spotifyssa jo kolminkertaista platinaa. Artisti on julkaissut aktiivisesti omaa musiikkiaan vuosien aikana. Vuoden 2024 puolella El Migulta on ilmestynyt artistille tyypillisesti tanssittavan energinen Edes takas, samaistuttava Menneisyys sekä Labyrintti, jossa kuullaan vierailemassa Pyrythekid – singlet antavat hyvää esimakua artistin tulevasta tuotannosta.
Energisestä esiintymisestä tunnettu El Migu on kiertänyt ympäri Suomea aina klubeilta festarilavoille saakka, keräten ylistävää palautetta niin yleisöltä kuin keikkapaikkojen henkilökunnaltakin!
Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi
Levy-yhtiö: Monopoli Music
Keikat
19.04.2025
Heidi’s Bier Bar, Tampere
23.05.2025
Kaarihovi, Teuva
28.05.2025
Bar Nousu, Kuopio
14.06.2025
Haku Päällä -festari, Kurikka
Tee keikkapyyntö
Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!