Pihlaja julkaisee uransa neljännen studioalbuminsa tulevana syksynä. Koviksen kyyneleet -nimeä kantavan kokonaisuuden myötä artisti lähtee laajalle kiertueelle ympäri Suomen! Pihlajan...
Pihlaja
R&B:n ja popin tyylilajeja taidokkaasti ja persoonallisesti yhdistelevä laulaja-lauluntekijä Pihlaja pureutuu sanoituksillaan elettyyn elämään, paikoin vaikeitakin aiheita peilaten. Pihlaja ensimmäiset albumit Kirjoitettu tähtiin (2020) sekä Paha Barbi (2022), ovat molemmat sekä ylittäneet kultarajan että saaneet Emma-ehdokkuuden. Albumit käsittelevät artistille tyypilliseen tapaan erilaisia ihmissuhteita, sukupuolirooleja ja naiseutta.
Pihlaja julkaisi tammikuussa 2025 kolmannen albuminsa Modernin naisen modernit ongelmat, joka jatkaa tutkimusmatkaa naiseuteen nykyajan yhteiskunnassa. Levy sisältää muun muassa kultaa striimanneet singlet Delulu ja Mama sano sekä Spotifyn Top 20 -listalle nousseen singlen Encore. Syksyllä 2026 julkaistavaa neljättä albumia ovat pohjustaneet singlet Pokaali ja Ei kukaan. Kontrastit ovat aina kiehtoneet Pihlajaa, ja ne ovat vahvasti läsnä myös tulevan albumin musiikissa niin teksteissä kuin tuotannoissa. Kauniit ja herkät melodiat saavat rinnalleen rosoisia ja energisiä soundeja, ja vahvan kuoren alta paljastuu herkempi sisin.
Intohimoisesti musiikintekoon sekä esiintymiseen suhtautuvan Pihlajan tuotannossa yhdistyvät kauniit melodiat ja tummat soundit, jotka tekevät artistista tunnistettavan. Pihlajan keikoilla koetaan tunteiden kirjo kun itsevarmuus huokuu niin artistista kuin lavalla esiintyvistä alan parhaista tanssijoista!
Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi
Levy-yhtiö: Sony Music
Keikat
01.09.2026
Opiskelijatapahtuma
23.09.2026
Opiskelijatapahtuma
26.09.2026
Karaokekarnevaalit, Ruka
06.10.2026
Opiskelijatapahtuma
18.10.2026
M/S Gabriella, Helsinki
06.11.2026
Finlandia-klubi, Lahti
07.11.2026
Tavastia, Helsinki
11.11.2026
Ihku, Levi
13.11.2026
Corner Inn, Kemi
14.11.2026
45 Special, Oulu
20.11.2026
Apteekkari, Kuopio
26.11.2026
Opiskelijatapahtuma
27.11.2026
Escape, Jyväskylä
28.11.2026
Apollo, Turku
04.12.2026
Olympia, Tampere
Tee keikkapyyntö
Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!