ARES

Suomen uuden aallon rap-kentän uranuurtajiin lukeutuva Ares tekee musiikkia täysin omalla tyylillään. Rähinä Recordsin artisti julkaisi tammikuussa ennakkoon kultaa striimanneen albuminsa, joka kantaa nimeä APATHIA. Albumi sisältää muun muassa Spotifyn Top 50 -listan ensimmäisenä useamman viikon pysytelleen Menestys on paras tapa kostaa sekä Turistin ja Averagekidluken kanssa julkaistun singlen Iha miten vaa. Albumilla kuullaan vierailemassa myös muita alan kiinnostavimpia nimiä kuten Jore & Zpoppa, Bizi ja william. Albumin suosio oli ilmiöimäinen kun kokonaisuuden jokainen kappale päätyi Suomen viralliselle top-listalle.

Areksen aiempia taidonnäytteitä on ollut muun muassa vuonna 2021 julkaistu Skala-albumi, joka sisältää hitin Eihä? (feat. LEWI). Artistilta ilmestyi myös vuonna 2024 yhdessä Bizin kanssa tehty HAHAHA-EP. Vaikuttavan oman katalogin lisäksi artistia on kuultu vierailemassa menestyneillä kappaleilla, kuten LEWIn Uptown Baby ja MD$:n Rajal.

Artisti lähti alkuvuodesta 2025 APATHIA-albumin kunniaksi kiertueelle Suomen halki. Itsevarmuutta huokuva ja paljon keikkaillut artisti toimittaa live-esiintymisensä kerta toisensa jälkeen huomioiden yleisönsä taidokkaasti.

Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi
Levy-yhtiö: Rähinä Records

Keikat

09.05.2025

Palokan kauppakeskus, Jyväskylä

17.05.2025

Calle, Kokkola

24.05.2025

Nuorten tapahtuma, Liperi

VAPAA PÄÄSY

31.05.2025

Seurahuone, Loimaa

Lippuja ovelta

31.05.2025

Roskafest, Hakametsän jäähalli, Tampere

01.06.2025

Louhela Jam, Vantaa

07.06.2025

Soundfest, Lahti

13.06. - 14.06.2025

Untorock, Utajärvi

14.06.2025

Hojo Rapfest, Tuusniemi

19.06.2025

Himos Juhannus, Jämsä

19.06.2025

Iltatori, Salo

20.06.2025

RMJ, Rauma

04.07.2025

Sunset Beach Party, Karkkila

05.07.2025

Ruisrock, Turku

09.07.2025

Loop It, Jyväskylä

11.07. - 12.07.2025

Hanaa Festival, Riihimäki

12.07.2025

Meininki Festival, Espoo

12.07.2025

Holvi, Harjavalta

17.07.2025

Cafe Pori Jazz, Pori

18.07.2025

Mellakka Festival, Hämeenlinna

19.07.2025

Akuliina, Jämsä

20.07.2025

Ilosaarirock, Joensuu

25.07.2025

Spacefest, Seinäjoki

25.07.2025

The Day Events Meripäivät, Kotka

26.07.2025

Qstock, Oulu

01.08.2025

Lapinlahden Juusto- ja Viinijuhlat, Lapinlahti

02.08.2025

Nordis Live, Helsinki

07.08.2025

Vantaa Vibin’, Vantaa

08.08.2025

Aura Fest, Turku

08.08. - 09.08.2025

Hoodfest, Kuopio

08.08. - 09.08.2025

Simerock, Rovaniemi

16.08.2025

Blockfest, Tampere

17.08.2025

Supersunnuntai, Espoo

29.08.2025

Venetsialaiset, Kokkola

Tee keikkapyyntö

Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!

This field is hidden when viewing the form
PP slash KK slash VVVV
Kirjoita tapahtuman tiedot tähän kenttään.

Kaikki artistit